Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.
Näytä viestit Menu
NES:n peleistä saa ja joutuu maksamaan hunajaa. Pahimmillaan pyynnöt ovat sitä luokkaa että samalla rahalla saa jo perus kuusnepa-tsetin ja muovikassillisen pelejä
Mulla on siksi aika usein linjana vanhojen pelien ja laitteiden kanssa, että yritän haahuilla ennemminkin vaihtoa kuin myyntiä / ostoa. Lienee järettömien hintapyyntöjen takana myös paljon nuoruuden intoa ja tietämättömyyttä. Tokihan siellä helmiäkin on joukossa ja puoltaa hintansa, mutta sitten kun mennään linjalle SMB, ilman koteloa ja ohjeet luokkaa teipattu ja purukumilla paikattu, hintaan 30€ mennään jo pahasti metsään. Lainaa
Tottahan tuo on. mutta linuxikin on käyttöjärjestelmäytimenä jonkin verran yleistymässä; Tarjolla on jo pari hyvää peruskäyttäjälle soveltuvaa helppoa ja laadukasta jakelupakettia jossa kaikki on valmiina. Kunhan ihmiset vaan uskaltaisivat kokeilla.
Itse olen käyttänyt kotona linuxia päälle puolitoista vuotta ja vuoden koneessa on ollut ainoastaan linux; Siirryin linuxin pariin itseasiassa juuri sen takia kun huomasin että KDE on kätevämpi ja helpompi käyttää kuin windows. Sitäpaitsi retropelaajana minulle riittää se että tarjolla on riittävästi emulaattoreita
SUSE 10.0, Open SUSE 10, Ubuntu&Kubuntu ja Mandriva 200x ovat varmasti ne helpoimmat asennettavat jotka kaikki näyttää ja tuntuu paremmalta kuin Windoosa koskaan ja softaa on oletuksena pilvin pimein ja desktoppia on valittavana niin KDEtä kuin GNOMEa ja kevyempääkin vaikkapa Fluxbox...näitä helppokäyttöisiä rpm-pohjaisia Redhatin perillisiä (poislukien Ubuntu) vaivaa tietynlainen mammuttitauti, mutta osaava virittää kyllä näistä näppärän koosteen itselleen...nippelin-nypläystä rakastaville Gentoo ja Debian tarjoavat varmasti riittävästi haastetta kuten myös Slackware 
Lainaa
Noh mutta kun ei ja me käytämme näistä suurehdokkaista nyt huonointa vaihtoehtoa Microsoftin windowsia ja PC.itä.
Lainaavittuilin sille koska virtalähteen ulostulo oli 28VDC, eli en uskois heti amigan virtalähteeksi
Lainaa
Pitkänlinjan harrastajat muistanevat Commodoren rahastuyrityksen GameSystem 64:n eli Commodore GS



näin se on aina ollut ja näin se tulee aina olemaan
Omat nauhoituskokeilut on sujunut mallikkaasti tämän ohjeistuksen avulla.