
Mitä ihmettä?....WTF?...siis...SF-WTF eli [SF_WTF]
Ampumakerhon itseoikeutetut itsevaltiaat allekirjoittanut fmatic ja HitmaN olivat pidemmän aikaa pallotelleet ideaa omasta "klaanista". Aiemmin YakuzA-ampumakerhon riveissä vaikuttaneet kokivat tarpeelliseksi perustaa vastaavanlaisen yhteisön syystä että YakuzA:n toiminta on hivenen hiipumaan päin ja trackerin listoilla roikkuu pelaajia, jotka eivät muutamaan vuoteen ole pelanneet. Moisesta kehkeytyi idea krapulapäivän mainingeissa perustaa lopulta oma "rytö-klaani", periaatteella: "Hemmetti sitten vaikka kahdestaan tässä ollaan". Mukava oli kuitenkin huomata, että selkeästi tällaiselle oli tilausta ja uusia jäseniäkin ilmaantui lyhyessä ajassa porukkaan.
Oikea klaani tuo tullessaan velvoitteita harjoituksista, omasta palvelimesta ja matseista sun muista kissanristiäisistä joihin erilaisten "rientojen" vuoksi ei kaikilla välttämättä löydy innostusta tai aikaa. Siksipä ampumakerho-tyyppinen väljä yhteisö on mitä parhain vaihtoehto pelaajalle, joka ei koe tarpeelliseksi kuulua "oikeaan" klaaniin. America's Armyn viehätys perustuu mielestäni paljolti myös AAO-Trackeriin, josta on mielenkiintoista käydä katsomassa miten tutut ovat pelanneet ja kun ihminen on luonnostaan kilpailuhenkinen, niin tokihan sitä oman ampumakerhon jäsenistön välillä on mukava selvitellä paremmuuttaan.
Alkuun lähdimme liikkeelle pienellä sivustollamme ja myöhemmin lisäilin palveluihimme foorumin> ja perässä mukaan raahusti myöhemmin myös Rytö-Tsätti® ihq daa-tyyppinen teinix tsätti, jossa kaltaisemme sedät tunsivatt itsensä nuoreksi jälleen! Nykyään kumpainenkin palvelu on poistuneet käytöstä, sillä huomasimme niiden käyttöasteen kovin vähäiseksi.
[SF_WTF]-porukkaan emme ole asettaneet liiallisia pääsyvaatimuksia. Riittää, että omistat tunnuksen pelin lisäksi myös BattleTrackerille ja koneellasi on asennettuna XFire, sekä Ventti ja olet siitä onnellisessa asemassa, että osaat kyseisiä ohjelmia käyttää, tiedät miten mikrofoniin puhutaan ja uskaltaudut puhumaan edes muutaman sanasen Ventissämme. Jokainen jäseneksi haluava hyväksytään porukkaan taitotasoon katsomatta. Ainoastaan täysi-ikäisyys ja aktiivinen pelaaminen katsotaan eduksi. Tämä ei suinkaan tarkoita päivittäistä tahkoamista sillä jokaisella löytyy varmasti paljon muutakin tekemistä kuin AA:n pelaaminen, mutta toisaalta emme tahdo listalle liutaa pelaajia, jotka ovat viimeksi pelanneet vuosi tai kaksi sitten. Harrastamme räikeää ikärasismia ja pääsääntöisesti hyväksymme jäseneksi vain täysi-ikäisiä pelaajia ja jokaisen alle 18-vuotiaan hakemus tutkitaan tapauskohtaisesti. Tällä emme halua mitenkään vähätellä nuorten pelaajien taitoja, vaan kannustaa nuorempia pelaajia etsimään oikea klaani jollainen tämä herrasmiesmäinen ampumakerhomme ei ole...Innostuitko ideasta? Sittenpä vain mäyräkoiran innolla täyttämään liittymiskaavake. Jokaiselle uudelle tulokkaalle tarjotaan ensi alkuun [SF_WTF]-R tunnus käyttöönsä.
Über Führer:
fmatic