Shadowfire

Aloittaja Foxtrot, joulukuu 24, 2007, 19:51

« edellinen - seuraava »

Foxtrot

Muinaisella 80-luvulla oli eräs c64-peli, jossa silloisella käsityskyvyllämme ja tietotaidollamme, ilman manuaalia, emme päässeet alkutilannetta edemmäs. Kaikki näkyvillä oleva viittasi huikeaan pelikokemukseen, mutta mitään tolkkua ei saatu edes ns. kokeilemalla kaikkea. Joskus muistan jopa arvelleemme, että näytöllä vierivä sadan minuutin kierroslaskuri pitäisi ensin katsoa loppuun ja sitten peli vasta käynnistyisi, jopa, ehkä, kenties.

Aikanaan kuusnepa peleineen tuli myytyä uudempien koneiden rahoittamistarpeesta, valitettavasti.

Parikymmentä vuotta jälkeenpäin ajoittain on tullut mieleen SE peli josta emme saaneet silloin tolkkua. Pelin nimi oli tietysti vaipunut unholaan, mutta alkutilanteen kuva sen sijaan oli palanut verkkokalvoille tolkuttoman tuijotuksen johdosta. Kiitos netin ja emulaattorien aikakauden oli lopulta mahdollista jäljittää peli ja sen nimi on Shadowfire.

Netistä löytyvien hatarien tiedonrippeiden avulla on jo ollut mahdollista alkaa tosissaan pelata varsinaista peliä, mutta olisi mukava kuulla peliä pelanneiden kommentteja teoksesta sekä saada hieman opastusta peliin. Esimerkiksi; 1) Mitä muita, jos mitään, erikoiskykyjä ryhmän hahmoilla on kuin Manton kyky käyttää kaukosiirtimiä ja Sevrinan ovien tiirikointi? 2) Onko mahdollista siirtää ryhmän kuusi hahmoa vaikka kahden pareina kaikkiin kolmeen aloituspaikkaan? (logistiset kykyni eivät riitä tähän operaatioon)

Lopuksi (tällä erää), oikein hauskaa joulua kaikille ja sitten vielä pelitoiveeni joulupukille.

Foxtrot

Eikö kukaan ole pelannut tätä peliä? Kiinnostaisi kovasti vinkit tuohon pelimekaniikkaan, että onko ryhmä mahdollista kaukosiirtää esimerkiksi kolmena kahden hengen ryhmänä eri aloituspisteisiin, ryhmä per aloituspiste?