Menu

Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Näytä viestit Menu

Aiheet - fmatic

#61
80-luvun 8-bittisistä koneista mielestäni lyömättömin ääniominaisuuksiltaan on Commodore 64.

Sound Interface Device MOS 6581, 3 äänigeneraattoria, kussakin 9 oktaavia, 5 aaltomuotoa , ohjelmoitava ADSR (attack, decay, sustain, release) generaattori. SIDin toimintoja säätelee musitipaikat 54272-54296 eli 25-osoitetta. BASICissa ei ole erikseen ääniohjelmointi käskyjä vaan ohjeet on annettava POKE-käskyillä. Kuulostaa hankalalta, mutta oma mielipiteeni C-64:n ääni- ja musiikki ominaisuuksista on, että yllättävän paljon saatiin aikaiseksi kolme kanavaisella piirillä.

Commodore 64:n kanssa samantasoisissa laitteissa ääniominaisuudet olivat pahasti hakoteillä. Esimerkkinä vaikkapa Sharpin koneet joiden tilutus oli melkoisen hirveätä kuunneltavaa muistuttaen etäisesti PC:n piipperiä.

Esimerkiksi Sharp MZ-800 koneessa äänigeneraattoreita on kolme kappaletta ja oktaaveja kuusi.
Äänen ulostuloon on koneessa kaiutin eli television kautta ääniä ei toisteta. Ilmeisesti tähän ratkaisuun on päädytty ajatellen käyttäjiä, jotka haluavat kytkeä koneensa monitoriin.

Vasta 16-bittiset koneet ohittivat kuusnepan äänellisesti, mutta uskallan väittää ettei mikään 8-bittinen kone yllä samalle tasolle nepan kanssa ääniominaisuuksiltaan...

Vastaväitteitä?
#62
Bitin Nypläys / C-64 Koodinpätkiä
marraskuu 18, 2002, 18:04
Kun nyt noista koodinpätkistä tuli puhetta niin tässäpä yksi mielenkiintoinen viritys. On testattavissa ihan emulaattorillakin.

Kyseessä on kikkailua SID-piirillä jonka äänevoimakkuuden nollauksen ja täydelle asetuksen seuraksena syntyvää napsausta hyväksikäyttäen luodaan uusi ääni eräänlainen "sähkökitara" efekti :)

Koodia naputtelemaan:

10 FORX=54272TO54296:POKEX,0:NEXT
20 POKE54296,15:POKE54296,0:FORX=1TO5:NEXT:GOTO20

Koodin syötettyä ajetaan ohjelma komennolla RUN ja painetaan RETURN emulaattorilla tietenkin PC:n Enter

Tässä koodinpätkässä napsausta luupataan loputtomiin joten emulaattorin sulkeminen pelastaa korva parkasi :)
#63
Commodore 64 / Keskustelua aiheesta: Malliopas
marraskuu 15, 2007, 16:46
Tosiaan kyseinen topic koki jonkinasteisen informaatioähkyn ja lakkasi hetkellisesti toimasta. Kun sain oppaan takaisin elävien kirjoihin löin Mallioppaan-lukkoon ja avasin uuden ketjun aiheesta keskusteluun, jotta tämä alkuperäinen opas pysyisi elossa ja toimivana. YaBB se ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä pientä ylläpitäjää  ;D
#64
Commodore 64 / Commodore hintaopas
syyskuu 02, 2006, 11:47
Allekirjoittaneelta on lukuisia kertoja tiukattu mitä mistäkin Commodore laitteesta kannattaa maksaa. Aloitan keräilemään pienoista opasta erilaisista laitteista mitä mistäkin kannattaa maksaa. Tarkoitus on luoda tietopankki josta aloittelevakin harrastaja selvittää mitä mikäkin maksaa ja mihin kannattaa mitäkin sijoittaa. Opas on suuntaa antava sillä näissä laitteissa jos missä hinnat huitelee puoleen jos toiseen.

Tarvitsen nyt myös foorumilaisten apua oppaan toteuttamiseen. Pistäkää allekirjoittaneelle yksityisviestillä hintatietoja eri laitteista. Mitä olet mistäkin itse maksanut, mitä olisit jostain tuotteesta / laitteesta valmis maksamaan ja minkälaisia hintapyyntöjä eri laitteille olet nähnyt. Mieti laitteille käypä hinta...otetaan oppaaseen ainoastaan laitteet ja esim: erikoismodulit. Kasataan listaan: konepaketit, pelkkä kone, joikkarit, levyasemat, kasettiasemat etc. Perussettihän usein on kone, kasettiasema, joikkari + johdot.

Oheessa nyt suuntaa-antavia hintoja. Jokainenhan päättää kohdallaan mitä on valmis mistäkin romppeesta maksamaan, mutta laitetaan tällainen pienoinen opas helpottamaan aloittelijan laitehankintoja.



Kone:

Saamieni vastausten pohjalta nimenomaan alkuperäisestä CBM-mallista ollaan valmiita maksamaan hieman enemmän kuin vaikkapa C-mallista. Oppaaseen en laittanut ollenkaan esimerkiksi Aldia tai mallia G, sillä näiden hinnat todellakin vaihtelevat laidasta laitaan ja kumpainenkin on varsin himoittuja keräilykohteita.




Commodore 64. Alkuperäinen ruskea CBM
Sisältäen vähintään RF-kaapelin ja muuntajan.

Käypä hinta lienee haarukassa: 20-30€




Commodore 64c
Sisältäen vähintään RF-kaapelin ja muuntajan.

Käypä hinta laitteesta olisi luokkaa: 10-25€






Oheislaitteet:

Oheislaitteitahan on nyt myös silloin tällöin näkynyt myös uusina myynnissä (levyasemia ei juurikaan, mutta mm.
kasettiasemia ja peliohjaimia). Oheessa suuntaa-antava hinnoittelu sekä käytetyille, että uusille.




Commodore kasettiasema 1530  

Yleensä kuuluu mukaan myytäviin paketteihin, mutta yksittäin myytynä voisi
hintahaarukka olla seuraava:

Käytetty: n. 5€
Uusi: 16-40€




LOAD-IT kasettiasema:

Viimeaikoina ei juurikaan ole näitä taas näkynyt. Siksipä käypä hinta voisi mennä kategoriaan: 20-30€




Levykeasemat:

Näistä vastausten pohjalta eniten arvostusta nauttii 1541-II.

1541-II 20-30€
1541 15-20€




Muut:

Joystick 5-15€
Action Replay 50-60€
Final Cartridge III 40-50€
Commodore Virtalähde max. 5€
#65
Commodore 64 / FAQ: Commodore 64:n kanssa alkuun
marraskuu 04, 2003, 16:43
Perusohjeet kuinka pääset alkuun Commodore 64:n kanssa.


Peruspaketti

Vähimmäisromppeet joita tarvitset:

  • Commodore 64
  • RF-Kaapeli
  • Virtalähde
  • Kasettiasema
  • Joystick
Pikaohje koneen käyttökuntoon saattamiseksi

  • Ota kätöseen RF-piuha ja liitä toinen pää kuunepan RF-liittimeen ja se toinen pää sopii television antennipistokkeeseen.
  • Virtalähde kiinni Commodoren Power liittimeen  
  • Kasettiaseman huitaiset Casette liittimeen
  • Peliohjain kiinni portti kakkoseen
Kone käyntiin ja telkkariin virtaa. Siirry vapaalle television muistipaikalle ja aloita etsimään kuusnepan kuvaa kuva löytyy useinmiten UHF-alueelta.



Jatkotoimenpiteet

Pelien / ohjelmien lataaminen:

Käyttäen kasettiasemaa toimitaan seuraavan ohjeen mukaan:

1. Kelaat kasetin alkuun.

2. Kirjoitat LOAD ja painat RETURN-namiskaa tai...
Painat SHIFT namiskan pohjaan ja painat RUN/STOP
nappulaa tuottaa saman tuloksen

3. Eteesi lävähtää teksti: PRESS PLAY ON TAPE eli nauhurista
PLAY-pohjaan.  

4. Kasettiasema jurskuttaa kasettia hetken ja saat eteesi
tekstin FOUND PELINNIMI paina SPACE-namiskaa eli sitä pitkää näppäintä.  

5. Peli aloittaa kohta lataamisen ja se kestää pelistä riippuen pienen tovin. Oletettavasti näet joko latauskuvan tai jotain vastaavia "lataus viivoja" etc.

6. Lopulta peli on valmis ja eikun pelaamaan

Käyttäen levykeasemaa toimitaan seuraavan ohjeen mukaan:

1. Levyke asemaan ja jos kyseessä on alkuperäinen peli niin...LOAD "*",8,1 ja jälleen hivautat sitä RETURN-näppäintä
Komento lataa ensimmäisen ohjelman levyltä ja usein myös
käynnistää sen jos taas ei niin kun näet READY-promptin kirjoita RUN ja painat RETURN namiskaa

2. Jos levyllä on enemmänkin ohjelmia komennetaan:
LOAD"$",8 levykeasema rouskuttaa hetken ja eteesi tulee taas READY-prompt johon voit sitten komentaa LIST ja painaa RETURN-namiskaa. Näin näet mitä ohjelmia levyllä on.
Sitten vain komennat LOAD"OHJELMAN_NIMI",8,1 niin johan taas rouskuttaa levyasema ja jälleen kun näet sen mainitun READYn niin komennat RUN ja painat RETURN-namiskaa

Seuraavista lisäyksistä kiitokset Commodore PowerUser Syntax_Error:lle

<edit>
Usein nopeampi tapa on käyttää jokeria.
LOAD "OHJ*",8,1  -Lataa levyltä ensimmäisen tiedoston, jossa ovat kirjaimet OHJ.

Omia Basic-ohjelmiasi ladatessasi tai tallentaessasi loppuun ei laiteta ,8,1 vaan vain ,8  ( Load "Oma*",8 ) Muotoa ,8,1 käytetään konekielisten ohjelmien kanssa.

Muuta hyödyllistä:
Load, List, Run, ym. käskyt saa myös syötettyä nopeammin shiftin kanssa. eli :

L <Shift>O  = Load
L <Shift>I  = List
R <Shift>U  = Run

List käskyn halutessasi painat siis L kirjainta normaalisti ja sitten shift näppäin pohjassa I kirjainta. Näytölle tulee L ja grafiikkamerkki.  (ja Return-näppäintä painat tietenkin lopuksi)

</edit>

Ongelmia kasettipelien kanssa

Varmasti aikanaan kasettiaeman kanssa törmäät ongelmaan jossa kasettipelit eivät tahdo latautua millään. Ongelma on varsin tyypillinen kasettiasemalle eli äänipään azimuth-kulma vaatii säätöä.

Äänipään säätö tapahtuu seuraavasti. Kasettiaseman päällä näkyy pieni reikä josta ohuen ruuvimeisselin saa pujoteltua äänipään ruuviin ja siitä kevyesti säädetään hieman joko vasemalle tai oikealle siten että PLAY-nappula on pohjassa. Oikea äänipään kulman asento löytyy valitettavasti vain kokeilemalla.

Helpompaa on avata koko kasettiasema jolloin äänipäätä pääsee huomattavasti kivuttomammin säätelemään. Äänipää on se metallinvärinen laitos. Suhteellisen helppo löytää. Säätö tapahtuu vasemmasta ruuvista. Helpointa on kiertää todellakin vain hieman kerrallaan koska se on välillä melkoisen tarkkaa puuhaa. Säätö tulee tehdä siten, että kasetiasemasta on PLAY-nappula pohjassa.

Jos tuntuu että pelit ei ota löytyäkseen kierrä ruuvi vaikka kokonaan oikealle ja ala sieltä kääntämään hissun kissun vasemalle. Sieltä se oikea kohta löytyy aikanaan.




Jos tuntuu, että perusopas kaipaa jotain lisää heitä minulle yksityisviestiä niin lisäillään tänne!

#66
Commodore 64 / C-64 Malliopas
elokuu 21, 2004, 14:25
C-64 Malliopas eli näin erotat eri mallit toisistaan.

Commodore 64:stä on julkaistu lukuisia eri versioita että ajattelin tunnistamista varten laatia pienoisen oppaan eri malleista. Listalla ei ole mallia SX-64 sillä sitä EI pysty allaoleviin malleihin sekoittamaan mitenkään päin :) Jotta homma ei menisi helpoksi niin Commodore:sta liikkuu mitä merkillisimpiä väriyhdistelmiä ja sävyjä joten jos omistat jonkin oheisista poikkeavan värivaihtoehdon ilmoitappa siitä tänne niin ihmetellään porukalla lisää! Muutenkin oppaaseen saa ehdottaa tarkennuksia ja korjauksia vapaasti!


Commodore 64

Alkuperäinen "leipälaatikko" on suhteellisen helppo tunnistettava. Oheisesta kuvasta näet miltä malli näyttää. Aivan ensimmäisen mallin
funktionäppäimet olivat väritykseltään samanlaiset kuin VIC-20:ssä. Lemon64 - sivulta löytyy kuva tästä alkuperäisestä värityksestä: Ensimmäinen malli. Olen itse nähnyt ainakin kolmea eri värisävyä tästä alkuperäisestä mallista. Liekö sitten enemmänkin?
Alkuperäistä mallia olen puhekielessä kuullut kutsuttavan nimellä "cbm-malli", jota itsekin tällä foorumilla sujuvasti käytän.
Hajanaisten tietojen mukaan alkuperäistä ns. cbm-mallia olisi viittä erilaista!

Koneen sisälmyksissä varmoja tunnistumerkkejä ovat:

  • MOS 6510 suoritin
  • 6581 SID-piiri


Commodore 64 C

Ulkonäöltään helppo tunnistaa, mutta koska C-mallista liikkuu sekä vanhempaa, että uudempaa mallia jotka eivät puolestaan ulkoisesti eroa toisistaan Ensimmäisissä malleissa näppäimistön grafiikkamerkit olivat "leipälaatikko-mallin" tapaan kuvattuna näppäimien etupinnalla, myöhemmissä malleissa grafiikkamerkit siirrettiin näppäimistön yläpinnalle.

Oheisesta kuvasta näet miltä C-malli näyttää

Sisäiset tuntomerkit - Wanhempi C-malli:

  • MOS 6510 suoritin
  • 6581 SID-piiri
  • Perusmallin kanssa samanlainen emolevy
  • Grafiikkamerkit näppäimien etupinnalla.
Uudempi C-malli:  [Kuva] Kuvassa oleva malli on kapeammalla emolevyllä, sekä SID 8580 revision 5-varustettu malli, sekä virtaledi on punainen. Ilmeisesti aivan viimeisissä malleissa virtaledi on vihreä ja tyyppikilvestä löytyisi merkintä C64-II - korjatkaa jos olen asiassa väärässä. En myöskään osaa vastata kysymykseen onko revision 5 sitten SID-piiristä viimeisin versio? Joku asiasta jotain tietävä valaiskoon allekirjoittanutta niin täydennämme opasta siltä osin!

  • MOS 8500 suoritin
  • 8580 SID-piiri (poikkeuksena sääntöön: Myös SID 6581-piiri saattaa löytyä uudemmastakin mallista
  • Kapeampi emolvey
  • Grafiikkamerkit näppäimistön yläpinnalla


Commodore 64 G

Malli G on viimeinen tietokonemallinen C64. Sattuneesta syystä G-mallin väärentäminen on onnistunut suht helposti emolevyt, kotelot ja näppäimistöt ovat keskenään yhteensopivia, ainoastaan virtaledin johdot ovat erimittaisia.

Malli G on nähtävillä NT Rautasen tietokonesivulla ja G-malli näyttää tältä

Jotta tämänkään tunnistaminen ei olisi liian helppoa niin G-malleja löytyy myös cbm:n ruskealla näppäimistöllä varustettuna. Commodore teki niitä niillä osilla, mitä varastoista "sattui" löytymään. (tnx infosta Jope!)

Sisälmykset :


  • MOS 8500 suoritin
  • 8580 SID-piiri (Myös wanhaa 6581 SID-piiriä on tavattu G-malleissa)
  • Kapeampi emolvey
Omatekoisen G-mallin voisi rakentaa ottamalla alkuperäisen kotelon ja C-mallin näppäimistön ja laittamalla vaikkapa uudemman C-mallin emolevyn virityksen sisälle jolloin tunnistaminen vaikeutuisi. Hieman erilainen väri ja viimeistään typpikilpi (jos sellainen on) paljastaa huijauksen.


Jotta tunnistaminen ei menisi liian helpoksi niin saksassa myytiin väriyhdistelmää Aldi joka on ulkonäöltään juuri kuin edellä kuvailemani itsetehty viritys. Aldi kaikessa komeudessaan



GameSystem 64:n eli Commodore GS

Pistetäänpä tämäkin tänne mallioppaaseen eli Commodoren rahastuyritykseksi luokiteltava "konsolimainen" Commodore GS. Oheisesta kuvasta näet miltä malli näyttää.

Koneen sisälmykset:

  • MOS 6510A-suoritin
  • 6581 SID-piiri
Emolevy oli pakattu konsolimaiseen boksiin ja moduuliportti sijaitsi laitteen päällä. Kirjoitinportti ja levykeaseman-portit oli poistettu kokonaan, mutta erikoista oli, että koneen sisuksissa majailivat kasettiasema- ja käyttäjänportit.
Tosin kasettiaseman portti lähinnä oli tarpeeton koska laitteessa ei ollut näppäimistöä. Ehkäpä suunnitelmissa oli mahdollisesti lisälaitteena myytävä näppäimistö ja kasettiasema...tiedä häntä.
#67
Commodore 64 / Commodore 64 vs Muut 8-bittiset
maaliskuu 16, 2002, 13:40
Pohdinpa tässä C-64:n ominaisuuksia verattuna muihin tuon ajan vastaavan tasoisiin koneisiin.
Lähinnä syvimpänä (heh heh) tarkoituksena oli ymmärtää miksi juuri kuusnepa oli suosituimpia kotikoneita kautta aikain.

Mikään viiltävän syvällinen ja tekninen esitys tämä ei suinkaan ole vaan pohjaan höpinäni puhtaasti mutu - periaatteeseen ja omaan kokemukseeni.

Vastaväitteitä saa ja pitää heitellä. Setä höpisee muutoin liikaa omiaan.

Hinnaltaanhan kuusnepa oli täällä meidän kylillä (siis suomessa) melkoisen hintava. 80-luvun alussa halvemmalla sai montakin rautaa ja osittain mielestäni jopa tehokkaampia kuin kuusnepa.
Uskoisin tärkeimpänä houkuttimena olleen juuri pelit joita löytyi tuhottomasti.

Kasettiasemalla varustettu malli aiheutti kyllä lievää päänsärkyä ja jokainen tuon ajan vesseli muistaa karmivat Multiload pelit tyylin Airborne Ranger.
Levyasema helpotti elämää kyllä, mutta hinta oli lähes koneen luokkaa joten monelta tuo taisi jäädä hankkimatta. Itsekin levarin hommasin vasta kun KY-1000 halpismalli saapui markkinoille.

Haastajaksi kuusnepalle tarjoitui jos jonkinlaisia masiinoita. Tunnetuimmat varmasti olivat Sinclairin koneet sekä Sharp, Dragon, BBC(?), Salora, Aquarius I, Oric, Amstrad, MSX-Standardin, Spectravideo etc.

Osa kyseisistä koneista oli huomattavasti C-64 halvempia. Joihinkin oli tarjolla enemmän oheisrompetta, pelit oli joissain parempia ja suorituskyky kuusnepaa parempi. Silti mielestäni suosiossa 64 korjasi potin. Ainoastaan brittein saarella jylläsivät mm. Sinclair, Amstrad ja BBC-koneet.

Sharpin haastajat olivat wanhempi 700-sarja, sekä uudempi 800-sarja. Jälkimäisessä vaihtoehtoina olivat joko kasettiasema tai QuickDisc levykeasema. Sharp rikkoi tyylikkäästi kaikkia tunnettuja standardeja huitaisemalla levykekooksi oman 2,8" korppulevykkeen. Aseman lopeus oli luokkaa hidas joten tuota QD asemaa saattoi hyvinkin kutusa parannetuksi painokseksi kasettiasemasta. Perus versiossa pelit olivat melkoisen kornia katseltavaa. Lisämuisti maksoi mansikoita ja hunajaa joten paremmista peleistä köyhä Sharpisti sai vain haaveilla.
Pääsääntöisesti pelit olivat hyvin uniikkia ja mainstream nimikkeet jäivät tyystin Sharpilta näkemättä.
Moni innokas harrastaja rakatui kuitenkin Sharpin järeään BASICiin joka peittosi kuuslankun vastaavan mennen tullen. Pelurille tästä ei vaihtoehtoa kylläkään mielestäni ollut siispä Sharp pääsi ensimmäisten hävijäjien joukkoon.

Kuvassa  legendaarinen Advoka


Sir Clive Sinclairin koneet taistelivat myöskin kuluttajien markoista. Malleja syydettiin markkinoile jokunen. Tunnetuimmat olivat zx81, Spectrum ja QL.
Hintatasoltaan Sinclairin koneet olivat halpoja. Halvin malli oli ZX81 joka irtosi tuon ajan rahassa n. 495 markalla. Peluria masensi koneen lievästi sanottuna rajoitttunut värimäärä eli kaikki yksi, sekä äänigeneraattorin puuttuminen. Monia harrastajia takuulla poltteli konen naurettavan halpa hinta (maksoihan kuusnepa tuolloin lähes 3000 markkaa)
kuitenkaan pelejä tuolle masiinalle ei löytynyt ja kalvonäppäimet karsivat varmasti enimpiä koti-ohjelmointi kokeiluja.
Spectrum oli jo "huima" harppaus eteenpäin. Nyt värejä tarjottiin 8 ja löytyipä jo yksi kymmenen oktaavin äänigeneraattorikin. Pelit olivat ulkoasultaan poikkeuksellisen karuja, mutta konetta myytiin kuitenkin kuin siimaa. Haastajan Spectrum oli erinomainen reilusti halvempi hinta (1295 mk) verrattuna kuusnepaan takasi rahan siirtymisen kuluttajalta myyjälle.
Kehnot näppäimet (ne karmeat kumiset) olivat suorastaan painajainen, mutta muuten varsin kelpo masiina. Kuitenki tästä ei koskaan tullut brittejä mukaanlaskematta kuusnepan kaatajaa.
QL kilpaili enemmän yrityskoneena joten ohitettakoon tämä maininnalla.

Monty Is Innocent Spectrumilla


Spectravideo

Mielenkiintoinen haastaja oli Spectravideon laitteet mm: 318, 328 ja 728.
Koneet olivat MSX-yhteensopivia (?) ja tarjosivat laajan pelivalikoiman sekä mielenkiintoiset lisälaitteet.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli mahdollisuus ajaa Colecon pelejä lisälaitteella.
Hinta oli kuusnepan luokkaa ja prosessoriteholtaan ne olivat huomattavasti tehokkaampia kuin kuslankku. Ihmettelen kovin mikä oli syynä, ettei Spectravideosta koskaan ollut täysin kaatamaan C-64?
Kuitenkin hyviä ja mielenkiintoisia pelejä julkaistiiin koneelle. Jokainen (?) saattaa muistaa Konamin erinomaiset pelimoduulit.

Spectravideo: Sector Alpha


Muut yrittäjät.

Muut yrittäjät kokeilivat jos jonkinmoista hilavitkutinta lyödäkseen markkinajohtajat kuitenkaan siinä onnistumatta. Amstradilla oli tarjolla värimonitori, Salora panosti suomalaisuuteen jne.
Kuitenkin kaikki koneet vaipuivat järestään unholaan ja vasta Amiga 500 ja Atari ST 16-bittisenä kaatoivat kuusnepan mennen tullen, mutta kaikkihan tiedämme, että kuusnepan taru jatkui nyrjähdyksestä huolimatta ja jatkuu edelleen tämänhän jo vahvistaa sivustollani oleva kysely:

http://vote.pollit.com/webpoll2?ID=497788

Jossa 169 vastaajasta:
117 omistaa C-64:n
23  on Amiga 500
13  vastaajalla on jokin muu Commodoren kone
  9  vastaajalla on jokin muu retrokone
  4  omistaa jonkin Atari koneen
  2  löytyy Sinclair-Spectrum
  1  omistaa Sinclair QL:n

Wanhempi kyselyni valaisee asiaa lisää nimittäin
Kyselin taannoin vierailijoiden suosikki retrokonetta
ja vastaukset jakautu
#68
Kun suunnitelet aloittavasi uuden threadin kokeile ensin löytyykö haulla ongelmaasi vastaus. Monta yleisongelmaa on täällä käsitelty enenkin. Ei suinkaan ole mikään maailman suurin synti vaikka sama asia kysytään useammin, mutta saatat nopeammin löytää vastauksen ongelmaasi. Näiden ohjeiden tarkoitus ei ole pelotella ketään esittämästä kysymyksiä vaan helpottamaan niihin vastaamista.

Yritä kertoa mahdollisimman paljon ongelmastasi. Jos et esimerkiksi saa ladattua peliä kerro tarkemmin: Mitä yritit ladata, millä yritit ladata ja mitä tapahtui. Yritä kuvata ongelmasi mahdollisimman selkeästi nopeuttaa mukavasti muiden vastaamista kun ei joka kerta tarvitse kysellä lisätietoja. Muotoile kysymys niin, että kaikki sen kutakuinkin ymmärtävät kerralla oikein. Tämä säästää mukavasti myös rajallista palvelintilaani kun jokaisessa kysymys threadissa ei ole liutaa selventäviä kysymyksiä.

Maltti on valttia. Voit joutua odottamaan vastausta kysymykseesi pitkäänkin. Meillä on paljon rekisteröityneitä käyttäjiä, mutta päivittäin foorumilla käy harvakseltaan porukkaa joten odota rauhassa tai kysäise allekirjoittaneelta suoraan vaikkapa sähköpostilla tai huikkaise pikaviestimillä (ICQ tai MSN).

Nämä ovat pelkästään tällaisia yleisohjeita eikä tällä foorumilla saa moitteita jos esittää saman kysymyksen johon on jo aiemmin vastattu tai jos oikeinkirjoitus ei ole aivan vimpan päälle siitä allekirjoittanut pitää huolen. Muistakaa tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan ja kaikki kysymykset ovat tervetulleita  :)

On havaittavissa, että tietyn syklin mukaisesti Commodore 64 tulee aina uudelleen "muotiin" ja uusia innokkaita Commodore harrastajia ja keräilijöitä ilmaantuu foorumille. "Vinkkejä aloittelijoille"-tyyppisiä juttuja kaipaillaan kovasti joitain olen itse tänne koettanut väsätä mutta lisääkin saa kirjoitella jos mieleen jotain juolahtaa!

Muistakaamme ottaa myös uusi tulokas ystävällisesti vastaan ja opastaa pienimmissäkin ongelmissa. Johtoajatuksemme on Commodore-tietouden ilosanoman (Commodore Evankeliumi 64 luku 128 jae ala-allegoria C-16, VIC-20, C-64, C-128 & kumppanit) levittämisen lisäksi käyttäytyä asiallisesti. Siitä allekirjoittanut on hyvin tyytyväinen että juuri tällä foorumilla käyttäydytään fiksusti eikä täällä juurikaan ole turhaa häiriköintiä näkynyt. Olemme välttyneet ainakin toistaiseksi ns. "foorumi poliiseilta" ja muutenkin ilkeillen vastaavilta kirjoittelijoilta. Mielestäni maassamme on ihan liikaa foorumeja joissa ei juurikaan uskalla suutansa aukaista kun ollaan jo karjumassa jotain asiatonta: "Käytä hakua" tai "Kiviäkin kiinnostaa" ynnä muuta turhanpäiväistä paskanjauhantaa. Olen toteuttanut linjaa jossa asiattomasti vastaavat käyttäjät heitetään surutta pellolle tai ainakin vähintään kirjoitus poistetaan. Onneksi kuitenkin foorumillamme uusia käyttäjiä avustetaan asiallisesti sekä ystävällisesti ja siitä haluan aktiivisille käyttäjille lausua kiitokset.

Taannoin tosin valitettavasti jouduin estämään vierailijoiden kirjoitukset sillä palstalle alkoi ilmaantumaan mitä merkillisintä asiaan kuulumattomia höpötyksiä siispä nyt boardille kirjoittaakseen tulee rekisteröityä ja huomatkaa myös poistaa I love YaBB-teksti koska tänne on alkanut pesiytymään myös haamu-accountteja luovia itänaapurimme edustajia ilmeisesti spämmäys tarkoituksissa siksipä poistelen yleensä tilit joissa on muokkaamatta tuo oletusteksti. Myös .ru ja cashette-päätteisillä email-osoitteilla rekisteröityneet joutuvat mappi ö:n ellen 100% varmuudella pysty tunnistamaan, että kyseessä on todellinen Commodoresta kiinnostunut henkilö.

Monesti olen kuullut kommentteja, että foorumimme on kovin hiljainen. Asia koetaan negatiiviseksi, mutta on tavallaan kuitenkin onni ettei foorumi ole niin tavattoman suosittu ei sillä, ettei se olisi hienoa, että meillä olisi tuhansia jäseniä ja satoja viestejä päivittäin, mutta hieman vähemmän tunnettu foorumimme kerää näin käyttäjiä jotka oikeasti ovat kiinnostuneista Commodore-koneista ja muista vanhoista tietokonelaitteista. Siksipä foorumia ei juurikaan mainostella missään vaan asiasta kiinnostuneet löytävät kyllä tänne Googlettamalla.

Tässäpä tätä jauhantaa ja jatketaan vaan samaan malliin!

Tässä muutama linkki "itseopiskeleville":

http://commodore.sigmatic.fi/artikkelit/commodore.shtml
http://www.ntrautanen.fi/computers/
http://koti.mbnet.fi/ktalo/kapseli/
http://www.devili.iki.fi/Computers/Commodore/C64/Koulutus