C=Foorumi

Commodore => Yleinen Commodore-keskustelu. => Aiheen aloitti: virgo - kesäkuu 17, 2018, 13:09

Otsikko: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - kesäkuu 17, 2018, 13:09
ajattelin sitten aloittaa toisen uutis kanavan tälle uudelle C64 BBS purkille jonka pistin tuossa viimeviikolla pystyyn
vaikka se vielä onkin Beta vaiheessa niin oikeastaan tämä on toisintoa G-Pointin pystyttämiselle
erona vain se että kun aikanaan "pointtia" rykäsin pystyyn se ei edes ollut netissä vaan tappelin saadakseni sen sinne

Genetic-PET petistä saitte likea tuolla Pointin uutisissa miten nettiin laittaminen aiheutti tappelua pääni sisällä
nyt C64 on ollut linjoilla noin viikon mistä osan vain kuluttamassa sähköä minun testatessa sitä silloin tällöin
viimeviikon Tiistaina julkaisin osoitteen sinne FB;ssä ja muutamassa muussa foorumissa
joten siitä tuli oikeasti julkinen purkki harmi vain että puhelin yhtiö oli päättänyt sulkea kaikki 4G liikenteen Portit Ma-Ti välisenä aikana
joten melko pian aloin saamaan tuttua postia "ei pääse sisään !!" eipä tietenkään päässyt koska puhelin yhtiön päästä tämä oli tehty
mahdottomaksi vaikkakin myöhemmin kuulin että moinen esto pystytään kiertämäänkin

onneksi eräällä kavereillani oli asiasta omakohtaista kokemusta koska hänen puhelinyhtiönsä oli tehnyt tämän saman jo aikaisemmin
ja neuvoi kokeilemaan nopeuden pudotusta 3G tasolle portit aukesivat heti kun näin tein tosin vahinko oli jo päässyt käymään
moni ei kertaa enempää viitsi purkeissa käydä jos se ei kerrasta aukea jää se myös viimeiseksi kokeulu kerraksi :(

sinänsä jännä ettei DNA kerro tästä misään vaan väittää että vakio portit ovat auki...

No purkki on linjoilla nyt ja se on pääasia vielä kuitenkin riittää sen osalta työsarkaa
Genetic-point siitä tulee hieman kärsimään jatkossa tämän seurauksena koska vapaat käytetään PET purkin hiomiseen
vaikkakin C64;lla touhuaminen onkin minulle paljon helpompaa kuin Amigan ja vaikeitakin asioita saadaan tehtyä paljon nopeammin
kunhan pääsen vain ensin jyvälle missä vika lymyää samoin uusien Doori sovellusten rakentaminen on sille Todella helppoa
koska softa käyttää melko intensiivisesti C64 Basic kieltä ja nopeutta vaativissa aliohjelmissa käytetään konekieltä

purkki tuleekin keskittymään melko intensiivisesti 8-Bit koneiden ohjelmien ja tarinoiden levittäjänä
samoin 6502 ja Z80 konekieli ohjelmoinnille on jo nyt omat keskusteu alueensa samoin Basic kieli on edustettuna
uusia alueita synnytetään sitä mukaa kun tarvetta ilmenee ja käyttäjät pyytävät
itse en tosin pysty juurikaan olemaan avuksi kuin Commodore ja sen 65xx CPUn keskusteluissa
koska en juurikaan omaa kokemusta tai sellaisia koneita kokoelmani on melko suppea ja rajoittuu vai C= raudan omistamiseen
joskus tosin omistin SC-3000;sen (SEGA Z80) mutten koska sillä tehnyt mitään joten myin senkin pois

eilen PET sai ensimmäisen oikean rauta päivityksen ja C64C vaihtui leipäloota malliin mikä oli jo alunperin tarkoitus laittaa alustaksi BBS;lle
mutta kyseinen kone oli rikki eikä sitä päästy alkukahinoissa käyttämään. Nyt se on korjattu ja siirretty tosi toimiin
virittely osiossa se sai myös sisäänsä JiffyDos Eppromin antamaan purkille lisää levynopeutta nostamaan käytettävyys kertointa monella pykälällä
vaikka Epyx Fastload moduli jo tuon teki on siinä kuitenkin pienet puutteensa kuten esim. se ei nopeuta SEQ tai REL tiedostojen lataamista
purkki melko intensiivisesti niitä käyttää jatkuvasti ja se näkyy käyttäjille odotteluna toiseksi se ei ilmeisesti nopeuta kuin 8 asemaa mikä on todella omituista
jatkossa kun pääsen hieman enemmän tutustumaan tähänkin moduliin tulen tuotakin selvittämään onko oikeasti näin ehkä RELoad mallissa tämä on korjattu
en tiedä kun omistan vain tämä 20-30 vuotta vanhan alkuperäisen jonka olen omistanut nyt abou 2 viikkoa ja siitäkin se on ollut BBS käytössä
kolmanneksi BBS purkissa on kaksi OC-118 levyasema päivitys ym. väliaikais tarvetta varten ja niiden issuksissa on jo valmiina JiffyDos
( Jiffy Epromit Asennetaan levyasemaan ja Commodore koneeseen ilman toista nopeutus ei toimi )
samoin SD2IEC asemat tukevat Epyxin lisäksi myös jiffyä ilman erityis fixauksia joten nopeutus on näkyvä noin x10 vakio nopeuteen

vielä kuitenkin on muutama todella tärkeä pävitys tulossa mikä aiheuttaa kaaosta systeemissä ( Luultavasti )
joista File alueet ovat yksi isoimmista nykyisellään systeemi toimii todella epäkäytännöllisesti vaikka se ei käyttäjien suuntaan näykkään
niin se on Purkin ylläpitjille todella raskasta koska kaikki fileet tallentuvat samaan hakemistoon koska niitä ei tueta !
ilman toista SD2IEC "asemaa" purkkisofta,keskustelut,pelit,filealueet ym. ovat kaikki samassa hakemistossa
siksi file alueet ovat tässä vaiheessa todella rajoittuneet tähän on olemassa apuja ja ne vaativat vielä testaamista ja osassa tapauksista
ohjelmiston uudelleen kirjoittamista tai raakasti Hack viritysten tekemistä :(

tästä kaikesta huolimatta
Genetic-PET on siis auki Tervetuloa
Telnet://g-pet.tunk.org:1025 (tai .org,1025 riippuen softasta)
Telnet://g-point.tunk.org:1025

Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: fmatic - kesäkuu 17, 2018, 16:54
Kävin tänään pyörähtämässä ja testailemassa. Näköjään viesteihin ei pysty vastaamaan tai aloittamaan uutta. Privaatisti pystyin vastaamaan, mutta julkinen vastaus tai uuden viestin kirjoittaminen heitti ruutuun: "Sorry, not cleared for that function".

P.S. Pistin tämänkin aiheen pysyväks niin on helpompi löytää  :thumbup:
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - kesäkuu 18, 2018, 15:22
juurikin tälläinen palaute auttaa minua tekemään purkkiin muutoksia
koska aina ei tule mieleen tai pysty asioita 100% testaamaan lokaalisti
ja siksi käyttäjien palaute on erittän tervetullutta !!!!
eli pitää nostaa tasoasi ylemmäksi kuin vain "Visitor" :)
jotta testaamista voi jatkaa !

ai niin purkki on Enkunkielinen tai ainakin koitan pitää sen sellaisena
kahdestakin syystä ja ensimmäine on se etten ainakaan vielä ole törmännyt C= termikseen joka tukisi ääkösiä
toisekseen en jaksa Amiga purkin kokemuksiin nojaten luottaa siihen että missään vaiheessa vierailijoista suurinosa
tulisi suomesta !

ai niin ja kiitos nostamisesta ylläpitäjälle 7o7
tämä ei tarkoita sitä etteikö sinne jossain välissä ilmestyisi suomenkielisiä alueita. tässä vaiheessa niitä ei kuitenkaan ole
samoin Image.BBS softalla on olemassa ona BBS verkko mihin saatan jossain välissä jopa liittyä
tämä tarkoitaa kymmenien muiden Image softalla toimivien purkkien yhteenliitettyjä keskustelu alueita

samoin Email (privaatti) mailiin kyllä vastailen suomeksikin
(Email ei ole BBS maailmassa ihan sama asia kuin nykyään)
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - kesäkuu 18, 2018, 15:53
pistetään nyt hieman kuvaakin sitten edistymisestä
ensin oli C64C joka tuli minulle ilman 6580 SID piiriä
ja sain toimia korvikkeena leipälaatikko mallille ensimmäisen viikon
startup sessiossa.

tämän jälkeen saapui tupaan yksi C64 leipäloota lisää joka oli tietenkin rikki !
samoin uusi 6580 SID C malliin joten siitäkin alettiin samaan ääntä pihalle

heti leipäloontan korjaamisen jälkeen se sai ottaa ohjat purkin pyörittämisessä
samoin rikkoutuneen Kernal ROM piirin korvasi JiffyDos antamaan samat tehot
kun Epyx Fastloader moduuli se kun ei ymmärrä kuin 8 aseman ja muut saavat
olla ilman turbonopeuksia ?!?! ehkä RE-Load versiossa tämä on korjattu

Jiffy nostaa kaikea levyasemien toiminta nopeuksia eikä BBS softan kanssa tarvitse murehtia
yhteensopivuudesta koska Jiffy on sillä alalla standardi + OC-118 ja SD2IEC tukevat sitä !

leipälootaa tullaan vielä jossain vaiheessa muokkaamaan niin että kaksi SD2IEC palikkaa
saadaan ängettyä lootan sisään plus kotelon molempiin kulmiin tulee hiljakseen pyörivät
CPU puhaltimet pidentamään koneen elinikää tästä sitten lisää kuvia kun homma etenee.

leipäloota valittiinkin juuri siksi että sen kotelossa on eniten tilaa tunkea kaikkea sen sisään
eikä roikkumaan johdoista koneen ulkopuolella



Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - kesäkuu 26, 2018, 15:43
Kuten tiedossa oli niin purkin ylläpitäminen on ihan yhtä rassaavaa kuin
Genetic-pointin alku taival systeemit ei pysy linjoilla asiat ei toimi niin kuin pitäisi

mutta pää asia että Rauta on viimein saatu siihen kuntoon että laitteet kehtaa jättää
viikoiksikin päälle ilman pelkoa että talo palaa...
viimeisenä virityksenä c64c lähti parempaan käyttöön.
kone joka oli tarkoitettu hoitamaan homma tästä eteenpäin oli rikkinäinen
samoin varakone onneksi molemmissa oli sama vika joten kun korjasin yhden
sain samoilla ohjeilla toisenkin korjattua. Molemmista oli Hi ROM rikkoutunut
mikä on erikoista koska ikinä en ole sellaiseen koneeseen törmännyt vielä vaikka niitä on
monta jo elvytetty...

tässä on tuuria myös mukana koska SD2IEC tukee vain muutamaa Turboloaderi rutiinia
Epyxin Fastload modulia (joka ilmestyi kun tyhjästä juuri oikeaan  aikaan) ja JiffyDos rommeja (muutama mainitakseni)

Linux koneellani on jo vuosia lymyillyt Jiffy binääri valmiina poltettavaksi
mutten ole saanut sitä tehtyä nyt siihen oli todella hyvä syy koska
korvaavia ROM piirejä ei täältä löydy (ikinä tarvinnut)
oli ainoa korvike JiffyDos Eprom nämähän eivät tietenkään sovi suoraan
C64 emolle koska pinnejä on Epromissa 4 liikaa ja eri järjestyksessä kuin ROM piireissä
eli piti myös rakentaa Adapterit niitähän sitten tein kerralla riittävästi about 9kpl
asiaa helpotti ja kiinnostusta lisäsi myös se että OC-118 levareissa on valmiina Jiffy ROM
oli hienoa päästä nekin  viimein testaamaan oikeasti

kuten sanoin leipälootia oli kaksi toinen meni korvaamaan C64C konetta koska siinä oli Jiffy
eli pääsi testaamaan sitäkin samalla kun modasin toista lepälootaa ottamaan homman haltuun
kun kaikki tarvittava rauta oli saatu haalittua kokoon ja muut modaukset valmiiksi
kuten custom puhallin kotelon kulmaan pitämään piirit viileinä ja ilmakierron käynnissä
oli aika pistää se tulille ja nyt voin sanoa noin viikon testauksen jälkeen että Toimii
kunhan Softa ja Wifimodemi saataisiin vielä sopuisasti toimimaan yhteen olisi aika
alkaa tehdä uudistuksia purkin ulkonäköön...  Vapaaehtosia ?

Rauta nyt siis seuraava:

C64 (leipäloota)
JiffyDos(6.2),2x SD2IEC,2x OC-118
PSU 5v 7.5A 12v 1.30A 9AC 1.4A
tämän hetken SD kapasiteetti 12Gt
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - heinäkuu 03, 2018, 20:59
Molemmat purkin ajetaan alas tulevana viikonloppuna TO-MA väliseksi ajaksi

syy Summer Partyt 2018 jonne siis osallistun enkä siksi jätä koneita oman onnensa nojaan vaan
napsautan virrat pois koko mökistä juhlan ajaksi !
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - heinäkuu 16, 2018, 12:16
molemmat purkin olivat tämän viikon alhalla koska ukkoset
ja myöskin siksi että C64 purkkiin tuli ongelma !

kun vahingossa katkaisin siitä virrat juuri töihin lähtiessäni en saanut sitä enään vastaamaan puheluihin
samaa oiretta on ollut tähänkin asti mutta ei näin vakavana
systeemi olikin sitten alhaalla muutaman päivän selvitellessäni tätäkin ongelmaa
nyt se on toivottavasti saatu kondikseen...

Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - elokuu 06, 2018, 09:27
Ukkosia on riittänyt ! purkki on ollut alhaalla päiviä
toivottavasti ne pikkuhiljaa alkavat vähenemään jotta päästään takaisin normaaliin järjestykseen
hyvää merkkiä tästä on myös se että pajan lämpö alkaa vihdoin pikkuhiljaa laskea
ja työskentely siellä tulee jälleen mahdolliseksi

olen myös harkinnut pitäsikö ensivuonna suosiolla nykäistä piuhat seinästä kokonaan heinä-elokuun ajaksi ?!
käyttäjien määrä kun silloin romahtaa eikä purkkia voi pitää päällä 24/7 kelien vuoksi
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - lokakuu 07, 2018, 14:23
no eipä ole paljoa tullut purkin kanssa asioitua lähiaikoina !
sen yleensä huomaa siitä että systeemin kello on jo pari päivää myöhässä  :thumbup:
tämä johtuu powerista joka systeemiä pyörittää se ei ilmeisesti anna 9ac virtaa riittävän tasaisena altomuotona ja TOD alkaa jäämään jälkeen
pitää siihenkin panetua jossain vaiheessa kunhan ehdin

no testi jakso on nyt jatkunut heinäkuustä tähän päivään ja mitä on opittu ?

ensinnäkin vaikka Wifimodemi on hieno keksintö ja antaa C64 omistajille huomattavasti isommat saappaat
mitä kaikkea muuta kuin pelaamista koneellaan voi tehdä ja suuren ikkunan ulkomaailman
BBS ylläpitämiseen se ei selvästikkään sovellu ilman jonkinlaista suurempaa softa updatea
nykysin modemi on ihan liian helppo sotkea ulkoa käsin eikä edes BBS softa ole tähän osaton vaikka sitäkin on juurikin Wifimodemia varten puukotettu rajusti
ne vain eivät toimi yhtee riittävän luotettavasti laadukkaan purkin ylläpitämiseksi

jatkossa tulemme siirtymään johonkin muuhun laitteistoon. mihin se ei ole vielä tiedossa mutta vaihtoehtoja katsellaan
samoin nopeutta olisi saatava rutkasti lisää seriali liikenteeseen ja ehkä jopa sd2iec korvataan jollakin nopeammalla tekniikalla
jos ja kun ne pääsevät tarvittavalle tasolle siihen asti Sd2iec palvelee ainakin 9600Baud nopeuteen asti

Tekniikka on toiminut hienosti eikä sen takia ole tarvinnut laitteistoa sammutella tai resetoida
joten sen suhteen ei luultavasti ole tapahtumassa mitään isompaa... ellei sitten pieni kokeilija minussa
päätä vielä kokeilla 64DTV käyttämistä purkin ylläpitoon... Etuna olisi nopeampi prosessori tms.
toimiiko nopea modi BBS softan kanssa on kysymys merkki samoin miten seriali tomii voiko
jotain nopeampaa tekniikkaa käyttää sen kanssa onko väyläpinnejä siihen riittävästi tms..

tässä olikin sitten loppuvuodeksi ja kevääksi ihan riittävästi testattavaa ja funtsimista
joten Beta testaus tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa kunnes saavutamme tason johon olen tyytyväinen
Amiga BBS on jo siellä C64 BBSllä on siihen vielä matkaa ainakin vuosi
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - marraskuu 06, 2018, 17:01
Purkki huolto tauvolla ainakin tämän ja seuraavan päivän voi mennä viikonloppuunkin

ei huolta rauta ihan kunnossa kunhan vähän koitan ohjelmistoa päivittää ja samalla muutenkin silmäillä tekniikkaa
että toiminta jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti

Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: bloodycut - joulukuu 11, 2018, 21:06
Yrityksestä toimivan purkin ylläpidosta nostan hattua
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - helmikuu 06, 2019, 00:24
Kun homma toimii niin ei ole oikenin raportoitavaakaan

Genetic-Pet BBS toimii nyt melko "vakaasti"
ainoa mikä on hieman ihmetyttänyt on ettei File alueet enään toimi ?!?
jossain on jotain solmussa muttei vielä ole selvinnyt mitä

muutenkin lähi kuukausina olisi tarkoitus lähteä oikeasti ajamaan purkkia ylös
ja jättää jo 6-7kk kestänyt Beta testaus kausi
mikä tarkoittaa sitä että vihdoin voisin alkaa mainostamaan purkkia muillekin kuin
muutamalle ihmiselle testaus tarkoituksessa...

näyttää vakavasti siltä ettei Beta kaudesta ole oikeastaan mitään hyötyä jos kukaan ei purkkiin soittele
joten on jo aikakin saada jonkin laista trafiikkia :)

samalla on aika hieman uudistaa rautaakin mutta tällä hetkellä ei vielä ole selvää suuntaa mitä kaikkea tähän olisi vielä asennettava
Wifimodemi tulee luultavasti jatkossa katoamaan tai siihen joudutaan etekemään rankkoja HW fixsauksia nopeuden lisäämiseksi
yli 9600Baudin tai johdollista seriaali korttia ja PC konetta hoitamaan Telnet häslinki...
siirtonopeuden lisääntyessä levyoperaatiot alkavat jäämään jalkoihin
IDE64 olisi mainio File alueiden hoidossa ja muussakin purkin operoinnin nopeuttamisessa
näitä vaihtoehtoja harkitaan pikkuhiljaa...

Ohjelma koodin puukotus tulee kuitenkin olemaan päälimmäisenä näistä kaikista pienillä ohjelma muutoksilla pitäisi Wifimodemista irrota se 9600Baudin
nopeus mutta lisä ei ole vielä niin suuri että se aiheuttaisi muutoksia muussa raudassa kunnes päästään se ylitse pullonkaula siirtyy tallennus medioiden puolelle
Viimeisenä nopeutus optiona on Turbo Chameleonin käyttäminen tehostamaan ohjelma koodia mutten usko että sen käyttäminen nostaa käyttö kokemusta
niin paljon että siitä olisi todellista hyötyä sen käyttö estäisi esim. IDE64 kortin käytön samalla on riski että se epävakauttaisi purkkia :(

Image.BBS softakin on jo melko vanha ja siihen on olemassa muutama mielenkiintoinen patch
ensimmäisenä niistä tullaan asentamaan TurboREL paketti joka siirtää messualueet REL tiedostoihin
nykyisin jokainen viesti on yksittäinen SEQ tiedosto ja kun kaikki tämä on yhdessä ja samassa hakemistossa Auts.

Töitää siis riittää :)



Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - helmikuu 27, 2019, 18:35
Homma etenee pikkuhiljaa
ensimmäiset testit uudella hakemisto pohjaisella hackillä saatu onnistumaan
mutta vaatii vielä hurjaa testiä ettei ohjelma kompastu jossain muussa kohtaa
ennen kuin tämä otetään käyttöön

samoin serial nopeutta on alettu testailemaan ja ensimmäiset testit lupaavat huomattavasti nopeampaa
seriaali liikennettä kuin 9600Baudia tällä hetkellä on testissä 56200Baudia mutta se voidaanko tätä nopeutta
oikeasti käyttää on vielä pimeydessä CIA Shifteri rekisterin Max nopeus on luokkaa 230KBaudia
mutta testissä on käynyt ilmi ettei homma pelaa ihan niin kuin datalehdillä kerrotaan...
joten lisä tutkimuksia vaaditaan lähinnä väylän irq en toimi niin kuin pitäisi
tosin tulemme kyllä ilmankin toimeen mutta sillä olisi kätevämpi homma hoitaa ja varmempi
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - toukokuu 23, 2019, 19:28
Genetic-PET BBS Purkki poissa linjoilta Heinäkuuhun asti ehkä pidempäänkin
ellen löydä motivaatiota sen ylläpitämiseen
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - heinäkuu 07, 2019, 12:18
Genetic-PET nostettu pystyyn

sen verran tässä voimistunut että C64 purkki käynnistetty uudelleen  :old:

samalla se ottaa vetovastuun myös Amiga purkin hoidosta tai infoamisesta
eli C64 vastaa kaikista porteista Genetic-point purkki nostetaan ylös jossain kohtaa syksyä
kun uukkoskausi hellittää

hyvää kesänjatkoa kaikille foorumin seuraajille
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - heinäkuu 25, 2019, 12:19
Jostain kummansyystä (sähkökatkos tms.)

Wifimodemi oli vaihtanut IP numeroaan ja tästähän seuraa luonnolisesti ettei portti siirrot toimi kuten pitäisi
en tiedä kuinka kauvan tuo on ollut väärin mutta nyt pitäisi taas toimia !

pahoittelut
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - elokuu 10, 2019, 19:15
Koska taas ukostaa purkki poissa linjalta aina kun en sitä pysty vahtimaan
linjoille palataan sunnuntai iltana
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - lokakuu 22, 2019, 14:10
Talvi tulee ja ukkoset ovat menneet  :thumbup:

Purkki edelleen pystyssä ja kerää talven aikana lisää höyryä pönttöön
GeoRam tilattu hoitamaan laitteistolle lisää reagointi nopeutta

Systeemi edelleen BETAna :( en ole saanut aikaiseksi päivityksiä
mutta GeoRam vaatii niitä kun ei ole sw tukea joten on aika alkaa töihin

Uutta ja näyttävempää PETscii grafiikkaakin on tulossa...
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - joulukuu 05, 2019, 00:33
olen lähdössä lomille viikonloppuna ja palaan 16.12 siihen asti Genetic-PET purkki on joko alhaalla ( johtuen hakkereista )
tai jos edelleen toimintakykyinen niin uusia vieraita ei registeröidä !!!

koska maailmalla ja täälläkin on mittavaa purkki häirintää eikä systeemit meinaa pysyä linjoilla
on tämä ainoa keino pitää purkki pystyssä jo tutuille kävijöille

Loman jälkeen mietiskelen mitä tällä ongelmalle pitäisi tehdä ja miten tunnistaa kone urkkiminen oikeista käyttäjistä

Hyvää joulun alkua kaikille  :old:
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: junnu78 - joulukuu 29, 2019, 09:40
Moi Virgo.
Onko purkki toiminnassa?
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - tammikuu 07, 2020, 22:19
Purkki on kunnossa ja pystyssä 24/7

mutta jo aikaisemmin mainitut hakkeri iskut eivät ota loppuakseen ja siksi purkki on usein kumossa
välillä en ehdi tallista taloon kun se on jo kaadettu :(

mutta vähintään päivittäin sen tyrkkään uudelleen käyntiin
ilmeisesti tässä vaaditaan hieman lisä koodia että systeemi saadaan pysymään pystyssä vaikka
hyökkäyksiä jatkossa tulisikin

Amiga purkki sietään tuota käytöstä jo hieman paremmin joten ainakin sen pitäisi vastata jos C64 ei jaksa !
tosin vaatii Ansi tai text tukevan termiksen kuten Striketerm että toimii C64 kanssa
https://csdb.dk/release/?id=130807 (https://csdb.dk/release/?id=130807)
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - helmikuu 05, 2020, 14:31
Vuosi on vaihtunut ja Hakkerit aktivoituivat taas... no eihän sillä tainnnut montaa viikkoa edes olla väliä

jo ennen joulua yritin saada toimintaa kuriin koska se kaataa systeemin tehokkaasti ja silloin kun hyökkäys kausi on päällä
purkki ehtii olla pystyssä ehkä 5min kun se on jälleen nurin mikä on todella turhauttavaa varsinkin kun se ei aina joka startilla halua lähteä käyntiin
sitä saa renkata 2-5 kertaan ennenkuin homma alkaa toimimaan jälleen

no hermot meni taas ja sain tehtyä asialle jotain nyt 4sec hyökkäykset eivät enään jumita purkkia joten jatkossa soittoihin vastaaminen on huomattavasti varmempaa
Terve tuloa uudet ja vanhat seuraavaksi File siirtojen kimppuun josko ne sais toimimaan jälleen...

Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - marraskuu 06, 2020, 11:35
homma toimii kuin junanveski !
jopa paremmin kuin Amiga serkkunsa
edelleen ongelmia linjan sulkemisen kanssa satunnaisesti
siksi Wifimodemi tulee vaihtumaan nopeampaan 38.2KBaud mikä alkaa olemaan max
nopeus mihin vakio C64 kykenee ilman turbotusta

sorsa koodien kääntäminen PC editoitavaksi käynnissä joka helpottaa ohjelman
kokonaisuudenhahmottamista ja nopeuttaa muutos töitä

kun uusi modemi on asennettu ja todettu toimivaksi
päätetään lopullisesti Beta vaihe jota ei edellisellä modemilla saatu päätettyä
kun ei syytä linjan katkaisu ongelmaan löydetty :(

harkinnassa vakavasti Image nettiin yhdistäminen keskustelu alueiden toiminnaan
Boostaamiseksi ja oman milenkiinnon lisäämiseksi
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - joulukuu 03, 2020, 16:32
purkki pois linjalta !

systeemiä  päivitetään ohjelmallisesti ja raudan osalta
palataan linjalle kun tämä kaikki on tehty
nopempana ja parempana kun asennukset ja testit saatu päätökseen

alustava käynnistys päivä päivä, jouluaatoksi viimeistään
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - joulukuu 08, 2020, 14:50
BBS päivitetty Image 3.0 versioon ja nopeus nostetty alustavasti 19.2Kbaudiin

Systeemi on nyt koeajossa vanhassa osotteessa katsotaan miten se kestää
Hakkeri ja scanneri hyökkäyksiä

oikeastaan kaikki osa-alueet mitkä vaativat tallentamista levylle eivät toimi
en myöskään lupaa että purkki on kovin vakaa koska tulen säätämään sitä ahkerasti
23.12 asti joten saatat pudota linjalta yllättäen tms.

Samoin kaikkien käyttäjien tiedot ovat kadonneet koska asennus on tehty täysin puhtaalle pöydälle
ja saatetaan tehdä vielä muutamia kertoja uudelleenkin ennen lopullista avausta
on myös mahdollista että palautan vanhat käyttäjä tiedot myös mutta ensin pitää tutustua ja oppia tuntemaan
tämä uusi systeemi paremmin !!!

Hyvää joulun odotusta kaikille <3

Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - joulukuu 15, 2020, 01:50
Nopeus nostettu MAX arvoon eli 38400 Baud
tämän nopeammaksi ei perus 6510 prossalla pystytä siitä vain loppuu hönkä kesken
Wifi palikassa kyllä vauhtia on vielä reilusti jäljellä SCPUlla pitäisi pystyä aina 115KBaudiin ja ehkä vieläkin nopeampaan
mutta se jää vielä testaamatta jossain kohtaa saatan koe luonteisesti kokeilla TCllä kuinka nopeaan siirtoon tuo kykenee
luulen että raja alkaa tulemaan vastaan myös softissa eikä Image Tue 38,4K nopeampaa

joten ainoaksi parannukseksi vielä jää SD2iec vaihtaminen paraller versioon tai IDE64 palikan ostoon
kumpikaan ei ole vielä tilauksessa mutta saatan harkita niiden hommaamista seuraavaksi
takataskussa on myös GEORam joka teoriassa pystyy vieläkin nopeampaan tiedon siirtoon mutta vaatii oman softa rakentamista Image ei tue sitä
nämä siis jatko suunitelmat kun tämä saadaan kunnolla pystyyn ensin :)

Tähän asti homma on toimnut kuin junan vessa paitsi että linjan katkaisussa on tämänkin modemin kanssa
hieman ongelmia mutta uskon että ne on helpompi ratkaista kuin edellisellä mokkulalla
kerran on myös sattunut Wifi linjan katkeaminen joten tehoja nostettu josko pysyisi linjalla paremmin jatkossa
myös sisäänrakennettua versiota tullaan jossain vaiheessa testaamaan
Otsikko: Vs: Genetic-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - joulukuu 26, 2020, 00:27
Crash and Burn...

Sehän meni hyvin... eilen latailin file alueille materiaalia näytiksi ja kun kaikki oli valmista
ajattelin vielä illan päätteeksi tehdä backupit joista olisi helppo jatkaa jos joskus kosahtaisi...

No sehän kosahti heti eikä tallennuksista ollut mitään apua >:(

Tänään olen sitten kasannut systeemiä uudelleen pystyyn alusta
SD kortit jotka oli käytössä alkoivat kiukuttelemaan ihan kunnolla
vaikka yöllä teinkin sitten kiireessä Vicen avustuksella uudet setapit
se ei auttanut koska kortit menivät kirjoitus suojaus tilaan ?!?
eikä niille sen jälkeen pystynyt kirjoittelemaan mitään
joten asennus sitten jäi ja yö meni painiessa... Vähien yö unien
vuoksi en sitten jaksanut millään tänään sitä alkaa pystyttämään
kuin vasta myöhään iltapäivästä

sain 22:00 mennessä systeemi pystyy jotta huomenna aamusta pääsen konffaamaan
File ja messu alueet siihen eli luultavasti olemme linjalla 26.12 puoleen päivään mennessä
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - joulukuu 26, 2020, 14:14
Uusi yritys !

Image 3.0 on jälleen pystyssä ja konffattu
eihän siinä mennyt kuin kaksi päivää
mutta nyt se on tehty ja kunnossa ja valmis käyttöön

Tervetuloa:
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - tammikuu 22, 2021, 02:03
Uudistettu purkki on toiminut uskomattoman vakaasti  :thumbup:

hakkerointikaan ei ole sitä saanut nurin kuin muutaman kerran mikä on erittäin positiivista
nyt kun siirtonapeus on nostettu maksimiin on aika paneutua itse tiedosto järjestelmän parantamiseen
vaikka SD2iec kykenee JiffyDossin kanssa 10x siirto nopeuksiin normaaliin verrattuna ja on silmin arvioiden
noin 2-3x nopeampi kuin modemin maksimi nopeus se on silti vive mitä ei tarvittasi tai ainakin sen pitäisi olla
erittän lyhyt.

Siihen on tulossa ratkaisu PCBWay paketin muodossa !
muutama päivä sitten kyseinen paketti tipahti postiluukkuun ja sisälsi
9kpl IEEE C64/128 kortteja väylää käytettiin aikanaan PET koneessa
vastaava piti tulla hieman modattuna Vic-20;een aikanaan  (kehuivat että jopa nopeampana...)
mutta koska joku kössi 6522 piirin sitä ei tullut kyseiseen koneeseen
toinen yritys tuoda sama väylä C64 kosahti siinä vaiheessa kun emojen valmistuksessa joku oli päättänyt
katkaista (ylimääräiset vedot omin päin) 6526 menevät vedot
homman olisi voinut korjata jos se olis huomattu ajoissa mutta valmiita koneita oli jo nipussa niin paljon ettei
hommasta olisi enään tullut mitään :/ vasta C128 sai kyseisen uudistuksen parempi myöhään kuin en ikinä...

noh joka tapauksessa C64 BBS  tulee siis saamaan tulevaisuudessa nopeamman IEEE väylän nopeuttamaan fileiden siirtelyä ja lukemista
mikä näkyy myös vastaus viiveiden lyhentymisenä  :thumbup:

IEEE väylä tosin ei tuo mitään ilman että itse levy puoli olis yhteensopiva sen kanssa siksipä
paketissa oli myös 10kpl PETSD+ levyjä tämä taas on hieman viritelty versio vanhasta SD2iec
mutta tuoden myös IEEE väylä yhteensopivuuden mikä tietää... Aivan oikein lisää nopeutta
toiminnallisuus on aivan sama mutta extrana on myös näyttö ja muutama lisä nappula jolla laitteen
asetuksia voi muutella ja File hakemistoja selailla

tämä projekti alkoi siitä kun huomasin että hyllyssäni on 6821 Motorolan piirejä joita tuo IEEE kortti syö
siitä se sitten lähti... IDE64 olis luultavasti saanut helpommin mutta itse tehty on itse tehty xD
ja tämä kobinaatio on lähempänä sitä millainen aito loppuun asti viritetty C64 purkki olisi saattanut olla
jos kovalevyjä sun muita olisi voinut kantaa kotiin ja modemeita olisi saanut ihan normi kaupasta...

No ei saanut siksi C64 BBS scene jäi näkemättä näillä leveysasteilla   :bang:

Hyvää Uutta vuotta siis kaikille !
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: Tumppi - maaliskuu 10, 2021, 10:56
Hankin juuri wifimodeemin kuusneloseen niin enköhän ainakin muutaman kerran tule vierailemaan purkissa. Hienoa että vielä jaksetaan kuusnelosen kanssa puuhailla!
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - maaliskuu 21, 2021, 15:36
Tervetuloa
oletkin jo poikennut :)
mikä piristääkin mieltä aina kun saa uusia käyttäjiä  :thumbup:
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - marraskuu 23, 2021, 17:55
G-PET on poissa linjoilta ainakin tämän ja ehkä seuraavankin päivän :/

Syynä muutto osa kamasta on jo muutettu mutta itse purkit jäi vielä luolan perukoille joista
se ongitaan päivänvaloon jossain kohtaa yötä tai aamua

tämän jälkeen palataan normaalin toimintaan !

( hakkereista on jälleen alkanut olemaan runsaasti päänvaivaa ja on pudottu linjoilta harmittavan usein kun olen ollut poissa )
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - marraskuu 25, 2021, 18:21
C64 palannut takaisin linjalle
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: fmatic - helmikuu 15, 2022, 11:19
Kävin tekemässä pienen stressitestin ja taisi pudota koko purkki pois linjoilta? Ilmeisesti vanhat käyttäjätunnukset oli lanattu ja uutta rekisteröidessä jumahti virheilmoitukseen:

[Error#29, Line#79] ja hyytyi siihen.
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - helmikuu 15, 2022, 15:04
niinpä tei tosin syynä luultavasti et ollut sinä vaan kiukuttelevat SD kortit
16mt ja 128mt ne ovat kiukutelleet tässä viime viikot luvattoman ahkerasti
onhan niillä jo ikää..
korjaillaa  ku uudet kortit saapuvat ja tuoreempi firmis
poikkeavaa oli molemmat kortit vilkutti virhettä samaan aikaa

saa poiketa useamminkin tressaamassa !
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: fmatic - helmikuu 16, 2022, 11:48
Poikkean. Nyt kun molemmat käyttönepulit ovat kykeneviä ottamaan yhteyttä purkkeihin, niin tulee varmasti useammin poikettua. Pitkään taistelin saadakseni Ultimate II+ modeemiemuloinnin pelittämään. Jostain kumman syystä, vaikka aparaatti sai IP-osoitteen ei se suostunut siltikään yhdistämään yhteenkään purkkiin millään terminalilla. Vaihdoin verkkoon uuden kytkimen ja kas ihmettä nyt toimii. UltimateTerm 64 on kyllä mainio softa. Aiemmin oon tykännyt CCGMS 202x mutta tämä on kyllä mainio! Vahva suositus!
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - maaliskuu 02, 2022, 11:23
Terve tuloa muutkin vierailemaan  :old:

siis silloin kun purkkis suostuu pysymään pystyssä  :bang:
yritän sitä tarkastaa ja uudelleen käynnistää päivittäin mutta aina en ole paikalla sitä tekemässä
joskus se pysyy pystyssä itsekseen viikkojakin ja toisinaan kun hyökkäykset on isoimmillaan vain muutaman tunnin  :bang:

vuoden päivät sitä on kaatanut jokin scannaus softa joka aiheuttaa purkin lukkiintumisen
valitettavasti modemi ei tee logeja siitä kuka tai mikä sinne soitteleen ja siksi en pysty Blokkaamaan kyseistä osoitetta
tai muutenkaan estämään tämä tapahtumista 
vika ei varsinaisesti näytä olevan itse Wifimodemissa vaan lukkiintumisen aiheuttaa
SERIAL liikennettä hoitava ohjelma koodi johon alan nyt paneutumaan isommin kun aikaa vain löytyy jostain
samaa ongelmaa oli aikanaan jo User-Port Modeemilla joten tämä on luultavasti samaa sarjaa
Wifimodemi kun en ole "aito modemi" ja siksi se toimii hieman eri tavalla
aikaisemmin oletin tämän johtuvan siitä että flow control jää jotenkin päälle ja lukitsee tiedon siirron kun linja katkaistaan
kesken data siirron mutta sain testattua asian eikä lukkiintuminen johdu siitä modemi siis toimii oletettavasti oikein

nyt vain pitää selvittää että miten tämä vika saadaan toistettua ja sen jälkeen tutkittua että mitä tapahtui

harmittavaa että tämä vie kaiken energian ja ajan itse BBS kehittämiseltä
joka olisi sitä mitä oikeasti haluaisin tehdä !

Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - marraskuu 09, 2022, 10:22
Noniin ongelmat ovat ja pysyvät koodiin en sen kummemmin ole ehtinyt tutustumaan
Seriali koodi nyt kutenkin ruodittiin porukalla lävitse eikä sieltä varsinaisesti löytynyt syyllistä
no ehkä yksi mutta se on erittäin epätodenäköinen...

muuten homma on pysynyt samana
mitä nyt kesän jälkeen alkoin SD korttit kiukuttelemaan
ihan urakalla ja niitä sitten vaihdeltiin mikä ei auttanut asiaa lainkaan

loppu peleissä ongelmaksi paljastu halvat ja huonot SD korttipaikat
joiden kortin tunnistus alkoi renaamaan eli vaikka kortti oli sisässä kytkin ilmoitti ettei siellä mitään ole
BBS vaatii kuitenkin molempien korttien läsnäoloa joten ongelmiahan siitä seurasi

joten tilasin uusia ja parempia korttipaikkoja ja vaihdoin molemat ja ongelma poistui saman tien
se kummempia muutoksia ei ole vuoden aikana tullut
olisihan se kiva jos siellä olisi hieman suurempi kuhina mutta minkäs teet BBS scene kun on melko kuollut
näillä leveyksillä joka tapauksessa

Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - toukokuu 02, 2023, 10:54
Valitettavasti jouduin sammuttamaan C64 purkin  :'(

Se että purkki on päiviä nurin ja online ehkä tunnista pariin päivään ei palvele ketään
tämä siksi etten viitsi enään ajella 100km vain siksi että saisin purkin pyörimään
taas epämääräisen ajan... ja tämä olisi melkein pävittäistä !!!

Lomailu on kai sitä että lomaillaan eikä ravata pailkasta toiseen...

Pääsin Vuorotteluvapaalle ja olen siis nyt "lomalla" 6kk ja otan "hieman" rennommin tämän kesän
ja syksyn !
Toki kehittelen uusia juonia ensi talvelle mutta se on sitten joskus

Genetic-point BBS palvelee edelleen ja on huomattavasti helpompi ylläpitää kuin C64 purkki
joten toivottavasti se riittää siihen asti kunnes olen saanut jotain tolkkua tuohon C64 purkin ylläpitoon !

Hyvää kesää kaikille o7
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: junnu78 - helmikuu 12, 2024, 17:21
Moi virgo.
Vieläkö c64 purkki on poissa käytöstä?
Toivottavasti saat tuon c64 purkin vielä uudestaan pystyyn.
Otsikko: Vs: G-PET BBS News
Kirjoitti: virgo - helmikuu 21, 2024, 12:25
No moi

Kyllä C64 purkki nousee pystyy kun mulla on aikaa se käynnistää
oikeastaa mikään muu ei estä sen käynnistämistä kuin se että BOOT SD kortti on kadoksissa
samoin BBS jatkuva kaatuminen vaati uudelleen käynnistämistä mikä taas vaati multa
100km ajoa tekemään se

Tämä oli se syy miksi BBS ajettiin alas ja on edelleen
Tämän vuoden aikana olisi tarkoitus saada laitteisto taas saman katon alle
mutta edelleen suurin ongelma on se ettei se pysy pystyssä ilman päivittäistä apua
ja kun katson Amiga BBS log tiedostoja hackerointi ja scannaus yritykset ovat vuoden alusta alkaen
nousseet ihan uusille leveleille seuraus C64 olisi se ettei se pysyisi pystyssä sitäkään vähää
mitä aikaisemmin

Tästä syystä olen jo pitkään vakavasti harkinnut ihan oma BBS softa kirjoittamista C64
samalla selviäisi myös se miten Wifimodemin saisi parhaiten suojattua nuuskinnalta
ja kaatuilulta

ImageBBS on ihan kelpo softa mutta sillä on hyvin erikoisia toimintoja joiden syystä en ole pystynyt selvittämään tai korjaamaan nämä ongelmat todella usein kohdistuvat juurikin BBS kirjautumisiin
joka sekottaa BBS ohjelman tai Modemin toiminnan
IM on myös kyvin gryptisesti kirjoitettu vaikka suurimmalta osin onkin Basic koodia
se ei ole helppo lukuista tai helposti editoitavaa. Yli 80 merkkiä pitkät ohjelma rivit vahingoittuvat
tallentessa ja aiheuttavat uusia ongelmia tms.

Samoin viestien kirjoitus on alkukantainen vaikka ajalle tyypillisesti "kehittynyt" yhden rivin editori
ei mielestäni ole tätä päivää ja vaatisi paremman, uudenpi BBS sukupolvi ei sitä kovin helposti opi käyttämään... osaltaan tämä karsii käyttäjiä.

Homma vain ei edisty ellei laitteisto ole saman katon alla
siihen asti Amiga BBS on ainoa mikä on online ja kestää suurimman osan hyökkäyksistä
C64 sitä voi käyttää ainakin StrikeTerm ohjelmalla ja 80 merkin moodissa ANSI koodauksella