Raaputusarvat netissä yhdistävät perinteet moderniin menoon

Kaikenlainen uhkapelaaminen on aina kiinnostanut suomalaisia, ja maamme onkin säännöllisesti ihmisten peli-intoa mittaavien tutkimusten kärkijoukoissa. Yksi perinteisimmistä rahapelimuodoista Suomessa ovat raaputusarvat, joita Veikkaus on myynnyt kioskeillaan jo vuodesta 1981 lähtien, jolloin se julkaisi edelleen voimissaan olevan Ässä-arvan. Suomi oli tuolloin ensimmäisten joukossa mukana uudessa arpabuumissa, sillä koko raaputusarpakonsepti sai alkunsa niinkin hiljattain kuin vuonna 1974.

Nykypäivänä raaputusarpoja voi ostaa Suomessa aika lailla jokaisesta marketista ja kioskista, eikä niiden suosio ole juurikaan laantunut vuosien varrella, vaikka pelaajat ovatkin nykyisin paremmin perillä niiden matalista palautusprosenteista. Ja kuten niin monien muidenkin uhkapelien tapauksessa, myös raaputusarvat ovat löytäneet uutta yleisöä moderniin tyyliin netistä, jossa perinteiset arpapelit ovat saaneet lisämaustetta erilaisista erikoistoiminnoista.

Nettikasinoiden arpapeleissä jaetaan voittoja reilummalla kädellä

Kolikkopelit ovat netin suosituin peliryhmä, ja nykyään niistä löytyy mitä omalaatuisimpia ominaisuuksia bonuspeleistä tavoitteellisiin tasoihin, esineiden keräämiseen ja moniin perinteisiä tietokone- ja konsolipelejä muistuttaviin parannuksiin.

Samanlainen kehitys näkyy myös raaputusarvoissa, jotka ovat aikojen saatossa liikkuneet yhä lähemmäs videoslotteja ja videopelejä ylipäätään. Monet sivustot tarjoavatkin asiakkailleen mahdollisuuden pelata niin perinteisiä, yksinkertaisia arpapelejä kuin myös erilaisilla 3D-animaatiolla ja erikoisominaisuuksilla paranneltuja uutuuspelejä. Näin perinteet ja nykyaika yhdistyvät sulavasti toisiinsa.

Asian voi käydä itse toteamassa esimerkiksi osoitteessa www.suomiarvat.com, joka tarjoaa muiden kasinopeliensä ohella yhden netin parhaista arpakokoelmista. Kaikki arvat ovat kokeiltavissa ilmaiseksi leikkirahalla, eli mitään riskejä ei tarvitse ottaa, jos ei niin itse halua. Monet peleistä ovat ottaneet myös vaikutteita Commodoren pelitarjonnasta, joista löytyy enemmänkin juttua foorumimme peliosiosta.

Monenlaiset teemat ja suuret voittopotit kasvattavat nettiarpojen mielenkiintoa

Raaputusarpojen suosio netissä on helppo ymmärtää myös siltä kantilta, että saatavilla on paljon R-kioskia suurempi valikoima erilaisia teemoja ja pelitapoja. Syykin tähän on selvä: kansainvälisiä arpapelien valmistajia on yksinkertaisesti enemmän, eikä uusien virtuaalisten arpojen luominen ole yhtä lailla työlästä kuin niiden fyysisten vastineiden. Toki Veikkauskin julkaisee uusia arpoja säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ne eivät loppujen lopuksi eroa toisistaan kovinkaan paljoa. Fyysisesti raaputettavan arpalipun rajoitteet kun tulevat vääjämättä jossain vaiheessa vastaan.

Myös palautusprosentti ja voitonjako ovat sellaisia asioita, jotka ovat saaneet suomalaispelaajat kääntymään nettiarpojen pariin. Vaikkapa jo yllä mainittu legendaarinen Ässä-arpa palauttaa siihen sijoitetuista rahoista pelaajille vain 47 prosenttia, mikä on melkoisen pieni lukema. Parhaissa nettiarvoissa palautusprosentti nousee sen sijaan reilusti yli 80:n, ja saatavilla on jopa joitakin 90 prosentin palautuksen ylittäviä arpapelejä. Voitonjaon suhteen tämä voi tarkoittaa kahta asiaa – joko pieniä voittoja osuu kohdalle melkeinpä jatkuvasti tai sitten päävoitto on hilattu todella korkealle. Parhaimmillaan nettiarvoissa jaetaan jopa miljoonan euron potteja, mutta yleensä puhutaan kuitenkin sadoistatuhansista euroista. Ei huonosti sekään.

Moderni pelaaja voi kantaa arvat mukanaan minne tahansa

Kun puhutaan perinteiden ja modernin pelimaailman yhdistymisestä, nousee mobiilipelaaminen usein esiin parhaana esimerkkinä. Se ei ole suurikaan yllätys, sillä pieni älypuhelin tai suurempi tabletti löytyy tänä päivänä lähestulkoon jokaisen ihmisen laukusta. Ei toki sentään ihan jokaisen – TNS Gallupin vuonna 2013 tekemän tutkimuksen mukaan 61 prosenttia 16–60-vuotiaista suomalaisista omistaa älypuhelimen. Ei  liene turhan rohkeaa veikata, että tämä lukema ei ole kuudessa vuodessa ainakaan laskenut.

Nämä minitietokoneet sopivat erityisen hyvin yksinkertaisten pelien pelaamiseen, ja se on huomattu myös pelivalmistajapiireissä. Esimerkiksi nettikasinot toimivat aika lailla poikkeuksetta myös mobiilissa erinomaisesti, sillä niiden tarjoama peliviihde on kuin tehty juuri mobiilipelaamista varten. Eikä ainoastaan se yksinkertaisin viihde: myös live casino toimii mobiilissa nykypäivänä erinomaisesti.

Raaputusarvat eivät ole tässä suhteessa poikkeus. Kaikki modernit arpapelit on optimoitu niin, että pelaajat voivat nauttia niistä myös kännykkänsä ruudulta käsin. Arpapelit sopivat pienemmältäkin ruudulta raaputettavaksi, sillä ne ovat yleensä grafiikoiltaan selkeitä, eikä virhepainalluksilla ole niin kohtalokkaita seurauksia kuin joissakin monimutkaisemmissa puhelinpeleissä.

Monet valitsevatkin nykyään raaputusarvat mobiilissa sen sijaan, että suuntaisivat lähimmälle kioskille ostamaan fyysistä arpaa, jonka voittomahdollisuudet ovat selvästi pienemmät. Tämä virtuaalisten hyödykkeiden suosion kasvu jatkuu taatusti myös tulevaisuudessa, sillä nuoremmat sukupolvet osaavat antaa niille arvoa aivan samaan tapaan kuin fyysisille esineillekin. Vanha kansa valitsee sen sijaan edelleen yleensä mieluummin sen fyysisen vaihtoehdon. Ainakin toistaiseksi.